keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Kevät keikkuen tulevi

Kantavalla hangella riitti menoa ja meininkiä viikonloppuna ja siitä kuvia TÄÄLLÄ

perjantai 24. helmikuuta 2012

193.MP4(Miki ja Kia)



Miki ja Kia.,Ensin käydään pient taistelua odottamisesta(minulle ei enää koeteta tuota pylly nousee,komennan vaan odotellaan jo kiltisti,mutta vieraammalle voi vielä hieman kiusoitella ;) )Puomin ylösmenolla tarketti aiheutti harha-askeleen,Miki astui sen päälle ja se liukui alta pois(Kia ei muistanut tarketin olemassaoloa)

192.MP4(Emmi ja Kia)

Pitkästä aikaa Kia treenaamassa Mikillä ja Emmillä

Kia kävi treenaamassa pitkästä aikaa ja koirien riemu oli rajaton kun Kian näkivät.Harmi vaan Kia muuttaa Kotkaan kuukauden päästä.Kia on yksi harvoja lainaohjaajia jolle omat koirani uskon turvallisin mielin.Kialla on kaunis tapa ohajta koiraa ja hän on erittäin lahjakas.Mikin vauhdista tosin alkaa jo Kiakin tippumaan.
Emmi ja Kia
Jostain syystä blogi ei nyt lataa tänne videoita suoraan joten lataan ne ensin youtubelle ja sieltä siirrän ne tänne
 Miki ja Kia.,Ensin käydään pient taistelua odottamisesta(minulle ei enää koeteta tuota pylly nousee,komennan vaan odotellaan jo kiltisti,mutta vieraammalle voi vielä hieman kiusoitella ;) )Puomin ylösmenolla tarketti aiheutti harha-askeleen,Miki astui sen päälle ja se liukui alta pois(Kia ei muistanut tarketin olemassaoloa)

tiistai 21. helmikuuta 2012

Kohti kevättä

Ilmassa tuoksuu jo kevät.Aurinko lämmittää jo kivasti.Päivät ovat pidentyneet.Lunta saisi vaan olla vähemmän,ainakaan sitä ei saisi enää tulla lisää.Piha on aivan täynnä,uutta lunta saa kolata mahdottoman korkealle ja aidan vierustoja saa lapioida jatkuvasti jotta koirat eivät vaan kävele yli.Metsään ei ole päässyt nyt vähän aikaan sillä tapanin myrskyn jälkeen kaatuneet puut,puoliksi kaatuneet sekä valtavat juuripaakut ovat nyt vaarallisia ja luntakin on niin paljon,että en ole mennyt metsään.Olen hiihtänyt pelloilla ja Emmi ja Miki ovat olleet mukanani.Mukavasti on hanki kantanut ja kaksikolla on ollut hauskaa.Emmin juoksukin loppui ja koko poppoo on taas yhdessä.
Niin tulevaisuudesta.Minulle kävi paremmin kuin hyvin.Aloitan täysipainoisesti Siuntiossa huhtikuussa ja mikä tekee asiasta vielä ihanemman on se,että Siuntio vuokraa tämän hallin jossa nytkin treenaamme,se remontoidaan,mm.matto ja alusta uusitaan ja sitten siellä alkaa treenit.Ja vielä asiaan lisäihanuutta tuo se,että oppilaani seuraavat minua Siuntioon,jopa pari entistäkin jotka ovat lopettaneet sekä yksi toisen ryhmän treenaaja.  
Vanhassa liikaa kuppikuntia,eriarvoisuutta,yleistä loan heittoa..Ym ym.Viimeisen naulan vanhan seuran arkkuun löi yleisellä paikalla muiden ihmisten kuullen heitetty loka ja vain ja ainoastaan siksi,että muistuteltiin säännöistä sekä siitä,että kaikilla tulee olla samat jutut eli kaikkien treenejä tulee kunnioittaa.

torstai 16. helmikuuta 2012

Uusi asia senkun paranee vaan

Nyt sen jo voi julki tuoda,tässä niin vähän aikaa enää on jäljellä vanhaa.Liityin joulukuussa Siuntion koirakerhoon.Se tulee olemaan jatkossa uusi treeni ja kisaseurani.Ja tänään tuli jymy-ylläri joka teki tästä uudesta asiasta vieläkin ihanemman.Siitä enemmän myöhemmin.Mutta voisi sanoa näin:vanha jengi,vanha paikka mutta uusi seura.Ja sanotaan,että minä ainakin tiedän missä treenaan ensi talvena.Huhtikuun viimeinen päivä loppuu yli 14vuotta kestänyt yhteistyö vanhan seuran kanssa.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Hyvää Ystävänpäivää kaikille

Meille tämä Ystävänpäivä on aivan erityisen ihana.Asiat kun voisivat olla toisinkin.Ja huominen päivä on meille vielä erityisempi.Huomenna loppuvat Äidin sytostattitablettihoidot.Siinä on aihetta isoon juhlaan.
Emmin juoksut ovat käytänöllisesti katsoen jo loppu vaikka vuorokausia on vielä jäljellä lauantaihin saakka.Vuoto loppui eilen ja nuorimpia poikia Emmi lakkasi kiinnostamasta eilen.Väpää,15v,Emmi hieman vielä kiinnostaa.Juoksu meni rauhallisissa merkeissä.Pahempaa sekoamista ei tullut ja poikien sopu säilyi koko juoksun ajan.Niinhän se aina meillä on ollut.Mikille nämä olivat ensimmäiset juoksut aikuisena,Emmillähän ei viime vuonna(2011)ollut juoksuja lainkaan,edellinen oli joulukuussa 2010. 

maanantai 6. helmikuuta 2012

HalliCup..

..se meni hyvin.Harmitti kovasti kun en ottanut Mikiä mukaan.Emmillähän on juoksu.Radat olisivat olleet juuri meille sopivia.Ihan kumpi tahansa,mölli-taikka kisaavienrata.Olin toinen ajanottaja ja pakkasta oli -25 astetta joten ei tullut kysymykseenkään oman koiran tuominen sinne.En olisi pystynyt pitämään huolta sen lämmittelystä ym.Meillä oli todella mukavaa kylmyydestä huolimatta sillä paikanpäällä oli niin mukava työntekijäjoukko,että koko ajan oli lämmin tunnelma.
Toissa lauantaina kävin treenaamassa.Oli outoa treenata lauantaina kun on tottunut arkisin treenaamaan.Koirilla oli joku ihme sähikäisyystila päällä sillä molemmat teki radat aivan uskomattomalla draivilla,ainahan ne tekevät,mutta lauantaina siinä oli mukana vielä ekstraakin.Yhdessä vaiheessa Mikin kanssa hyvällä vauhtisuoralla juoksin niin kovaa,että tuntui aivan kuin olisin noussut ilmaan =) Se oli jännä tunne ja todellakin hetken tuntui siltä,että vauhti oli niin kovaa,että jalat irtosivat maasta.Niinhän jotkut linnutkin juoksevat kovaa jotta pääsevät lentoon.
Pakkasta oli muutaman päivän ajan aivan hirveesti.Mikiä ei pakkaset haitanneet vaan se pelasi jalkapalloa ulkona -20 asteen pakkasessa.Emmi viihtyy ulkona kylmälläkin,mutta sen tassut jäätyvät joten sille piti olla aina joku alusta jolle se sai aina välillä mennä.Vaarit kangistuivat kaulttaaltaan viidessä minuutissa vaikka niillä oli paksut takit.Nyt ollaan lähellä nollaa.Eilen aamulla oli -26 ja illalla -8,aikamoinen pudotus.
Uuteen seuraan olen päässyt sisälle ihan kivasti.Kyllä on paljon rennompaa.Oppilaani seuraavat yksi toisensa perään minua uuteen seuraan ja perässäni tulee vielä muistakin ryhmistä :).
Tänne ON AVATTU UUSI VALOKUVA-ALBUMI jossa paljon hauskoja,esimerkkikuvan kaltaisia kuvia Emmin ja Mikin touhuista ja on siellä vaaritkin.

torstai 2. helmikuuta 2012

Vieläkin karkuteillä

Klikkaa kuvaan saat sen isommaksi