maanantai 30. maaliskuuta 2009

Rataharjoituksia kolmella erilaisella radalla.

Oli ihan pakko tänään mennä hallille Emmin kanssa,niin kovin treenivarvasta kutitti :D.Minulla on kiireinen viikko tämä viikko töiden sekä lauantain juhlien järjestelyiden vuoksi,mutta aina sitä tekee aikaa treeneille vaikka väkisin.Tuo edellyttää vaan aikaista ylösnousua tai hallille menoa suoraan yövuorosta ja vasta sitten hallikäynnin jälkeen menee nukkumaan.Enkä kyllä turhaan hallille mennyt.Senverran kovasti oli tytössä taas draivia,meno oli taas kovaa ja kaukana minusta radoilla liiteli.Otin kolmenlaista rataa.Alku oli aina sama,mutta lisäilin sitten esteitä sinne tänne.

Eka rata oli tällainen.Emmi irtosi tuolla muurilla(num5)ja suoritti ihan yksinään 6-7ja 8.Olin itse hypyllä 4 kun emmi lähti.Vartalollani vaan sitten aina käänsin Emmiä oikeeseen suuntaan:
Rata num.2.Kuva tekstin alla.

Siihen lisäsin toisen putken.Alku oli sama kuin ekallakin radalla,mutta 4 ei mentykkään hypylle vaan putkeen.Putkesta num 5 vienti putkeen num6 onnistui lentämällä ja siksi pystyinkin ennakoimaan omaa liikettäni ja siirtymään paikkaan josta minun oli helppo viedä Emmi hypylle num 7 niin ettei ollut vaaraa,että Emmi sujahtaa putkeen.Juoksin puomin vierustaa täysillä numeroa 7 kohti,kuitenkin koko ajan seurasin missä Emmi tuli,ei ongelmia.Hypylle num 8 minun oli vietävä Emmi niin,että jäin itse tuon hypyn taakse joka on 8 vieressä,puomin puolella,eli tein sen leyeröinnin(vai miten se kirjoitetaankaan)eteenkäskyllä Emmi kasille ja vedolla num.9.Ja siihen loppui rata.Tämä oli kiva rata.Taas oli erinomainen irtoaminen,mutta kuitenkin kuunteli minua hyvin vaikka siellä kaukana menikin.
Rata num.3.Kuva tekstin alla.

Lisäsin kepit itse piirtämällä kun en jaksanut koko rataa taas sillä ohjelmalla tehdä.Eli nyt radalla oli kepit tuolla 5hypyn ja putken välissä.Alku oli taas sama,mutta nyt mentiin hypyltä num4.kepeille,5..Siitä hypylle 6.Tuon Emmi suoritti taas kaukana minusta.Se irtosi hypyltä num 4 kepeille ja jatkoi samaa irtoamista hypylle 6.Olin odottamassa hyp num 7 ja putki num 8 välissä,siellä putken suun takana ja vedin Emmin putkeen(meni hienosti).Kun Emmi oli putkessa,siirryin hyp.n
um 9 ja putki num 10 väliin odottamaan.Meni kuin juna.Taas käytin sitä aikaa hyväksi kun Emmi oli putkessa ja juoksin kohti hyppyä num.11.Tässä-käsky num 11 ja 12 välissä ja kääntö hypylle num.12.Meni upeesti!Upee likka.Tänään todellakin oli taas irtoavuutta vaikka muille jakaa.Kauniit radat.Olen nyt oppinut miten parhaiten ohjaan Emmiä ja minäkin alan nyt edistymään.Paljon se on minusta kiinni.Emmi menee juuri sinne minne vien ja kun itse olen ajoissa oikeassa paikkaa oikeaan aikaan jne radat onnistuvat 100%


Otin myöskin keppejä kuten Jukka neuvoi,eli juoksin Emmiä vastaan.Aloitin varovasti ja lähdin ensimmäiset kerrat juoksemaan Emmiä vastaan vasta kun Emmi oli kolmanneksi viimesellä keppivälillä.Heitin hiiren taakseni ja lähdin juoksemaan Emmiä vastaan.Emmi katsoi kohdallani,että minne tuo hullu akka nyt juoksee,ihan väärään suuntaan ja hieman vauhti putosi.Mutta meni loppuun.Sitten aikaistin vastaanlähtöä siihen kun Emmi oli puolessa välissä.Tuo olikin jo haasteellisempaa,mutta hiiren heitto taakseni keppien loppuun siinä vaiheessa kun lähdin juoksemaan veti Emmi loppuun.Mikä tyttö.Ja kiva kun voi harjoitella kaikenlaista erikoistakin eikä likka hämmenny

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Tänään vanhainkodissa taas vierailulla

Olimme tänään nyt siinä osastolla vierailulla mistä Emmi aloitti.Kyllä oli taas paljon rapsuttajia ja Emmi nautti.Paikalla oli Emmille jo tuttu Tinke suursnautseri. Kaksi uutta koiraa oli meillä tänään,siis Emmille uutta.Tobsy(rotua en tullut kysyneeksi,pieni valkoinen terrieriä muistuttava)sekä Emmin lempparirotua,eli bordercollieta,edustava Brixi.Tunnisti Emmi heti mikä rotu oli kyseessä.Emmi rakastaa kaikkia bordercollieita siksi kun kasvattaja Tarjalla ja Tarjan tyttärellä Marjulla on Orm bc :).Emmin idolli on tuo koira.Emmi tutki huonetta kovasti sekä kurkoitteli pöydän alta pöydän ympärillä istuvien potilaiden luokse,nousi sieltä ylös ja koitti mennä syliin.Kuunteli erään mummon tarinaa hänen koirastaan joka oli olut mummon seurana melkein 20vuotta.Hän kertoi tätä tarinaa ihan Emmille.Piti Emmin nassua käsiensä välissä ja katseli Emmiä silmiin ja kertoi..Hänen tuli siinä sitten ikävä koiraansa ja hieman tuli itkukin..Emmi katsoi hetken ja kainosti nuolaisi mummua.Sitten taas ilo valtasi mummon mielen.Minä viihdyn noilla käynneillä ja on niin mahdottoman kiva kuunnella niitä tarinoita.Vaikka aikaa ei ole kovin paljon niin monta tarinaa kuitenkin ehtii sen vierailun aikana kuulemaan.Emmi tietää jo minne mennään ja autossa tulee meteliä kun käännymme vanhainkodin pihaan.Sieltä mennään vauhdilla sisälle.Häntä heiluen Emmi seuraa ympärillään tapahtuvaa toimintaa.Se on selvästikkin nyt oikein omaksunut tuon tehtävän ja se nauttii siitä.Emmi on kuin kotonaan siellä rullatuolien ja rollaattoreiden seassa.Ja pöydän alta on aina kiva mennä yllättämään pöydän ympärillä istuvat potilaat.Heistä on hauskaa kun pieni koiran pää ilmestyy pöydän alta siihen polvien väliin .Emmi tänäänkin oli aivankuin olisi nauranut.Katsoi minua usein iloisella ilmeellä aivankuin sanoakseen,että kiva mamma kun taas toit mut tänne kivaan paikkaan.Katsoi minua sieltä lattialta häntä heiluen ja oli aivankuin olisi nauranut.Kivoja on nuo käynnit ja tuo porukka jonka mukana Emmi ja minä niillä käydään on tosi mukava.Iloisia ihmisiä,ihania kivoja koiria.Odotan taas innolla seuraavaa kertaa.4.4.mennään sitten Harjun koululle Sinua tarvitaan nimiseen tapahtumaan edustamaan kaverikoiria.Teemana tapahtumassa on vapaaehtoistyö.En ehdi koko sen ajan olemaan siellä mitä tapahtuma kestää sillä sieltä menen isolle mökille valmistelemaan 140v.juhlia.Äitini miesystävä täyttää 70 3.4 ja äitini sitten 24.7.Iso mökki(Lohjansaaressa)on varattuna meille 4.4-5.4.Kesällä ei pysty isoa mökkiä vuokraamaan juhlia varten joten järjestämme ne nyt .Molempien 70vee samana päivänä.Minua tulee sinne auttamaan Kia oppilaani.Hän tulee laittamaan pöytiä sekä tarjoilemaan.Olen Kian tuntenut jo kauan ja hänen isänsä on ollut yläasteella minun luokallani.Reipas nuori tyttö joka on lupautunut auttamaan minua järjestelyissä.Kian kanssa saamme hommat hoidettua suitsait vaan,hän on niin reipas ja nopsa tekemään hommia.Kian sitten tutustuin silloin kun minulla oli vielä hevonen.Kävi aina mummulassa vieraillessaan Banditoa moikkaamassa.Taisi hänen isoisäpuolensa joskus viedä lapset ratsastamaankin Banditolla ellen ihan väärin muista.Eetu veli ainakin käväsi selässä.:)Ne oli kivoja aikoja ne.

torstai 26. maaliskuuta 2009

Metsäagilitya

Että minä nautin tuolla metsässä.Olisin siellä vaikka miten pitkään.Voisin vaikka vie teltan tuonne metsään missä nyt oltiin taas ja asua siellä.Tuo metsä on kuin satumetsä ja siellä ilmakin on niin puhdas,että vaikka miten olisi nenu tukossa niin siellä aukee kyllä.Oltiin kaksi tuntia.Emmi ja Väpä oli mukanani,Cosmo, oli ja on vielä tälläkin hetkellä,Jukan ja pyöräporukan mukana juoksulenkillä.Cosmo lähtee mieluiten Jukan mukaan silloinkun Jukka on lähdössä meidän kanssa yhtä aikaa juoksulenkeille sillä se tietää,että se saa juosta ja kunnolla.Metsässä sain aikaan oikein agilityradan.Kaatunut puu toimi puomina,oja pituutena,keppit oli puita jotka kasvoivat vierivieressä,polun yli kaatuneet puut olivat hyppyjä ja hauska rengaskin löytyi.Siitä on kuviakin.

Ensin jälkikuvia

Minkä eläimen?On paljon isommat kuin meidän koirien,eli ei siis kettu.

Hei hän syntynyt on vauhti kallossaan ja bensaa suonissaan,neulansilmä vasempaan ja sataa oikeaan :D

Joku tolvana syöttää metsässä supeja,kettuja ja mäyriä.Ja sitten ihmetellään kun ne ei pelkää ihmistä.Olen seuraillut tuota paikkaa niin sinne ilmestyy ruokaa aina 2 kertaa viikossa.Perunoita,leipää,munia,marjoja ym.Paikka on kallion alla



Katsokaa Emmin jännittynyttä ruumista.Se vainusi riistaa ja sitten se läks ja tuli puolen tunnin päästä takas ja oli likainen kuin mikä
Oottakaa mua..



Tämä kohta on jäätynyt leveä puro joka kulkee pitkän matkaa keskellä metsää ja nyt kun se oli jäässä oli siinä helppo kävellä.Puro on noin leveä kuin mitä tuossa näkyy tuo tasainen alue.


Ja sitten sitä metsäagilitya:


Rengas:



Ja näin Emmi meni siitä läpi,rengas käskyllä muuten :




Toiselta puolelta kuvattuna:


Tänne haluaisin muuttaa:

25.3.2009 harkkarata

Emmi haki kaukana minusta esteet 14-16.Käännyin vasta pituudelle kun Emmi irtautui minusta ja haki tuon vaikean sarjan ihan itse siellä kaukana minusta.Olin vasta numerolla 14 kun Emmi oli lopussa.Mikä tyttö.Huomioikaa vaikea vienti hypylle num.7.(klikkaa kuvaa niin saat radan isommaksi)

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Hallilla Emmin kanssa

Tänään aikaseen aamusta(suoraan melkein yövuorosta)suuntasin Emmin kanssa hallille.Tänään meitä opasti ja menoamme seurasi Jukka Hölsö.Hänellä oli mukanaan myöskin vieras joka ohjasi hänen toista belkkariaan,Jukka itse otti rataa myöskin toisella belkkarillaan.Rata jota teimme oli vaikea,siis älyttömän vaikea.Rata oli 1.hyppy,2.hyppy,3.putkeen joka oli puomin kontaktin alla,sieltä 4.A.,5.hyppy edestä,tuo meni aivan uskomattoman hyvin vaikka epäilin,että ei mene.Lähetin Emmin sieltä putkesta aa:lle ensin poispäinkäänöksellä ,tuo aiheutti omassa liikkeessäni töksähdyksen ja siihen sainkin sitten neuvo lähettää Emmi putkeen vasemmalla kädellä,pitää emmi vasemmassa kädessä ja vasemmalla kädellä pyöräyttää aa,lle.Nyt oma liike jatkui sujuvana ja pystyin helpommin menemään aalta 5.hypylle.Hypyltä käännös tulosuuntaan 6.puomille,ei mitään ongelmia,puomilta vaikea tuonti 7. hypylle joka oli vinottain toisella reunalla hallia,8.hyppy edestä,kierto ja 9.putkeen(uun muotoinen)kääntymään,putkesta10 hyppy(joka myöskin hyppy num.8) kierto ja 11.putkeen,12 kepit uskomattoman vaikeassa kulmassa putken takana,13,hyppy,puomin ohitus ja 14 pituus,15 vinottain oleva hyppy,16 aivan eri linjassa kuin 15 oli taas hyppy ja siihen rata päättyi.Olin num14 kun Emmi oli jo lopussa.Täytyy ihan rehellisesti sanoa,että koska noin vaikeaa harjoitusta emme olleet tehneet aiemmin en uskonut sen onnistuvan.Emmi on luonnonlahjakkuus ja kunhan minä muistan radan/pysyn Emmin vauhdissa mukana menee meillä hyvin,siis ihan rehellisesti ja mitenkään liioitellusti kehumatta todella hyvin.Kun kaikki natsaa kohdalleen on meno Emmin kanssa radoilla oikein nautittavaa.Jukka ja vieras,joka alussa minulle esiteltiin,mutta nimi ei jäänyt mieleen,todella hyvä ohjaaja ja myöskin erittäin hyviä neuvoja hän antoi,kehuivat Emmiä uskomattoman hyväksi.Kuullemma lukee rataa hyvin,hahmoittaa esteet hyvin ja hakee hyvin vaikeatkin linjat ja kuviot ja sillä on kuullemma erinnomainen hyppytekniikka!Vau!Ja kuuntelee kuullemma minua hyvin ja lukee minua tosi hyvin sekä ohjaustani.Jukka sanoikin,että voisin hyvin alkaa harjoittelemaan Emmin kanssa niin,että en käytä suullisia käskyjä lainkaan vaan ohjaan pelkällä vartalollani ja kehoittikin kokeilemaan ohjausta ilman käsiä seuraavalla kerralla ensin pieniä pätkiä.Myöskin hän sanoi,että koska Emmi on niin lahjakas voin pikkuhiljaa alkaa vaatimaan siltä yhä enemmän ja enemmän ja nevoikin muutamia kivoja harjoituksia joita palan halusta kokeilemaan kuulostivat niin kivoilta.Myöskin hän sanoi,että koska Emmi on kepeillä niin varma ja hyvä voin niihinkin pikkuhiljaa alkaa laittamaan enemmän haasteita,yhä vaan vaikeimmista kulmista ja myöskin harjoittelemaan keppejä niin,että tulenkin vastaan Emmiä kepeillä ja Emmin tulee pujotella kepit silti loppuun saakka.Lelulla voin ensin vedätyttää(jukan neuvo koska Emmi syttyy hiireen niin valtavan hyvin)Emmi sinne loppuun ensimmäiset kerrat ja itse juosta Emmiä vastaan,eli lelu odottamaan Emmiä sinne loppuun.Kuulemma ihan hyödylistä harjoitella kepit myöskin noin.Lisätä niihin vähän haastetta ja totutella koira pujottelemaan ne tilanteissa kuin tilanteissa.Odotan innolla,että pääsen Jukan oppiin heidän ulkokentälle.Treenaamme yhdessä,hän borderterrierillään,ja minä Emmillä.Sulaisi nyt nopsaan nuo lumet.Myöskin hän tulee hallillekkin ja voimme siellä treenailla taas yhdessä ennenkuin pääsemme ulos.Oli ihanat treenit ja oli kiva kuulla niin paljon ylistyssanoja Emmistä enkä minäkään kuullemma huono ole,vaikka itsestä tuntuu,että sähellän sinne tänne vaan.Jukalla oli paljon vinkkejä ja niistä on meille paljon hyötyä.Hän myöskin ihan neuvoi mikä on järkevää treenausta(siis se kun käyn hallilla)ja mikä ei.Paljon tuli hyvää oppia puolitoista tuntia kestäneissä treeneissä tänään.

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Hallilla Emmin ja Väpän kanssa

Ja meillä oli tulta ja tappuraa-harjoitukset tänään.Emmillä oli aivan mahdoton draivi päällä.Sen vauhti oli aivan uskomaton.Ei saa nauraa minun radanpiirrustustöherrykselleni,en ole mikään mestari piirtämään.Tuo vaikea muuri taakakierrolla sujui kuin vettä vaan.Uskomaton tyttö!Ekaa kertaa otin muurin takaakierrolla(este num 11.)Muuri ekalla kerralla otin poispäinkäännöksellä eikä mitään ongelmaa(este num.3)Ratapiirrustuksesa on kaksi eri harjoitusta.Ekassa hyppy num 5 on myöskin takaakierrolla ja olin vasta kolmosella kun Emmi lähti hyppy num 4 jo hakemaan hyppy num 5 ja aivan oikein!Käsky takaa vei Emmin juuri oikein viitosesteelle.Uskomaton tyttö ja mitkä harkat tänään!Aivan upeat!Väpä otti molempia putki ja voi toista miten sillä oli hauskaa!A:n meni myöskin sekä puomi ja kepit oikein haukkuen.Ihanaa oli treeneissä tänään.
Muuten.Toinen blogimme on kokenut muodonmuutoksen.Käykääpäs katsomassa TÄÄLLÄ
Nyt vuodatuskin taas toimii ja olen alkanut päivittämään sitäkin

Je ne videot



Se oli MUN rotta.Tänne se ja HETI!

Myöhemmin sunnuntaina Emmin metsästysurakka vihdoinkin palkittiin.

Nimittäin Emmi sai vihdoinkin saaliin.Tosin ei niistä isoista rotista vaan hieman pienemmästä,mutta saaliin kuitenkin(toivottavsti kukaan ei pahastu kuvista,niissä ei ole verta ,mutta kuollut eläin kuitenkin)Emmi oli niin pollee.En meinannut saada sitä pois Emmiltä.En uskalla antaa koirien syödä noita sillä viljasiilon ympäristöön on laitettu rotanmyrkkylaatikoita.Viljasiilo on ihan meidän lähellä.Olemme valittaneet paikallisten asukkaiden kanssa tuosta sillä kotieläimet on vaarassa.Laatikot ulkona ilman suojaa.Heitin rotan aidan yli ja Emmi vietti pitkät tovit aidan luona koittaen päästä saaliin perään.

Se oli nopea saalistus.Kerta puraisu ja thats it!

Heitin rotan tuonne ja on videoita siitä kun Emmi koittaa tuonne päästä.

Emmi vajan katolla

Emmi vahtimassa vakipaikallaan

Viikonloppuna leppoisaa yhdessäoloa.

Viikonloppu meni rauhallisissa merkeissä.Lenkkeilimme ja olimme mökillä lauantain ja sunnuntain.Kotiin kun tultiin olivat kaverukset ihan väsyneitä,kuten kuvista näkee:

Emmillä näkkileipä edessään

Voiko suloisempaa nassua olla?Välillä piti vahtiakkin



Cosmo petinsä edessä.Vielä on karvaa nypittävänä.Onneksi saan Saaralta hohkakiven keskiviikkona.Lähtee varmaan paremmin sillä kuin pelkillä käsillä.

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Eilen hallilla

Olin eilen Emmin kanssa hallilla,mutta kerron siitä vasta nyt tänään jotta eilinen päivänsankari Cosmo sai komeilla sivuilla koko päivän.Cosmo sai illalla vielä juhla-aterian.
Hallilla
Eilen olin siis hallilla Emmin kanssa.Otin sylkkäreitä sekä putkeen lähetystä niin,että itse jäin väkisinkin kauas putkesta,esteitä edessä.Ensimmäisellä kerralla Emmin vauhti tökkäsi hieman putken suulla kun huomasi minun jääneen kauas sinne esteiden taakse,mutta putkeen,putkeen-käsky sai sen jatkamaan matkaa putkeen.Seuraavat kerrat menikin hyvin.Otin vauhtiympyrää,ja puomia joka oli ihan kiinni seinässä.Meni muuten vauhdilla siitä huolimattakin.Eilen puomin kontaktit onnistuivat hyvin kovassakin vauhdissa.Keinusta on tullut Emmille lemppari.Hyvin menneen harjoituksen päätteeksi,kun oli palkaksi jo saanut hiiren,kipitti hiiri suussa keinulle,jäi odottamaan hiiri suussa kontaktille minua ,että menen sitten palkkaamaan lihapullalla Emmin siihen keinun kontaktille.Ihana likka kun ei poistu keinun kontaktilta ilman lupaa vaan odottaa etutassut maassa vaikka miten pitkään,että tulen palkkaamaan ja lähettämään sen taas keinulta pois.Pystyn jopa rakentamaan rataa Emmin odotellessa keinulla etutassut maassa ja pylly keinulla.On keinun kontaktit ainakin pysyneet hyvin.Radalla Emmi ei odota noin kauaa sentään keinulla,siis silloinkun keinu on radalla vaan se jatkaa matkaa itse ja melko pian kun on hetken aikaa pitänyt etutassut maassa.Ei odota edes lihapullapalkkaa.aika likka kun tietää,että radalla mennään eikä meinata,ei turhia lihapullapalkkoja odotella.Ottaa kontaktin kuitenkin,mutta ei odota minua siihen palkkaamaan.Yksittäisenä esteenä tekee Emmi aina keinun niin,että odottaa kontaktilla etutassut maassa vaikka miten pitkään minua siihen palkkaamaan.Kepit otin taas sillä kaasutuksella,edestakaisin,tuosta tykkää.Rotta paholainen vaan teki meille kiusaa ja Emmi oli mennä pressun läpi toiselle puolelle kun kuuli rotan rapistelevan pilarissa.Rotta todellakin on yhdessä pilarissa ja pilkistelee välillä sieltä katonrajasta pilarista olevasta reiästä.Olin tekemässä uutta rataa ja Emmi touhusi omiaan kunnes se yhtäkkiä hyökkäsi pressua päin.Silloin kuulin minäkin rotan rapisteluäänet.sain ottaa Emmi kainaloon jotta ei syönyt sitä väliseinäpressua...Tuskin kukaan tykkää siitä,että Emmi tekee reiän siihen..
Hiirenpoikasia liiterissä..

Kotona Emmi toissapäivänä pisteli poskeensa hiirenpoikasia liiteristä.Hain takkapuita ja Emmi ja pojat pyöri siinä jaloissa.Yhtäkkiä emmi ajoi pojat ulos.En ehtinyt tehdä mitään(enkä välttämättä olisi halunnut vaarantaa sormiani)kun Emmi jo oli kaivanut pesän esiin ja..En katsellut sen enempää,,Olisin ne pelastanut jos olisin voinut.Jokainen varmaan ymmärtää sen,että ei mielellään mene väliin tuohon tilanteeseen,parson kuitenkin puolustaa saalistaan,siinä on omat sormet vaarassa.

Emmi ja hiiren ja rotanloukut.

Emmi kuumuu ihan järjettömästi jo siitä,että se näkee tyhjän hiiren tai rotanloukun.Se tietää,että niillä tulee saalista.Eilen kuuntelin illalla roskakaapista kuuluvaa rapinaa ja pyysin Jukkaa hakemaan hiirenloukun ja virittämään se sinne kaappiin.Emmi tietty tuli juuri keittiön kun Jukka toi hiirenloukkua.Se nosti ihan hirvittävän metelin,se haukkui,vinkuin jopa murisi ja hyppi loukkua kohden.Se oli pakko laittaa olkkariin ja olkkarin ja keittiön välinen portti(joka suljetaan silloinkun Emmillä on juoksu ja eroitamme alkupäivinä pojat Emmistä sillä,ennenkuin sitten tärppipäivinä siirtyvät kokonaan koirahuoneen puolelle)oli pakko laittaa kiinni sillä Emmi kävi niin kuumana,että hiirenloukun virityksestä ei tullut mitään.Jukka ei uskaltanut laskeutua alaspäin laittaakseen loukun sinne kaappiin sillä Emmi olisi ollut vaarassa saada se kuonoonsa.Sylissäni Emmi ei pysynyt,se raapi minua niin,että oli pakko päästä se.Se pyrki senverran kovin pois sylistäni loukkuun.Otan videokuvaa joskus kun ehdin tuollaisesta tilanteesta,näette miten kovin Emmi syttyy hiiren ja rotanloukkuihin.Se on aivan raivona.Sen riistavietti on niin suuri.Hassu likka :)

torstai 19. maaliskuuta 2009

Paljon onnea vaan,paljon onnea vaan,paljon onnea Cosmo,paljon onnea vaan <3

Tänään Cosmo täyttää pyöreitä,10 vuotta,eikä ikä näy Pimpulassa vielä mitenkään.

Kuvassa päivänsankari on viime kesänä mökin terassilla aurinkoa ottamassa.
Olin Emmin kanssa hallilla,mutta siitä myöhemmin sillä nyt saa päivänsankari olla pääosassa

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Lopuntonta metsästystä..

Emmi ei anna periksi vaan se on päättänyt saada rotan vajan alta.aamulla se menee sinne heti,päivällä se menee sinne heti,illalla se menee sinne heti ja menisi yölläkin kun pääsevät yöpisulle jos vaan päästettäisiin,mutta vaikka naapureita ei ihan nurkalla olekkaan niin tuo haukku kyllä kantautuisi naapureillekkin ja tuskin se mitään kivaa heistä olisi.Emmi meinaa,että kyllä se rotta sieltä tulee kun vaan toimin kuten luolillakin,eli painostan sitä haukullani ja lopulta ajan sen ulos :D.Laskin eilen päivällä Emmi aidan taakse ja se kaivoi auki kaikki rotan kulkureitit jotka menivät siellä lumen alla.melkeoinen yllätys rotille kun se lumisuoja onkin kaivettu auki.Kyllä oli tyttö mielissään ja likainen myöskin...Se on jo pitkään halunnut aidan taakse jotta pääsisi kaivamaan oikein kunnolla.Siellä onkin nyt kuin pommin jäljiltä koko aidan tausta :D.Maanantaina Emmi raivosi kahdelle rotalle jotka tappelivat aidan takana.Eivät välittäneet Emmistä lainkaan.Yhtenä päivänä Cosmo oli saada rotan kun rotta ei oikein kunnolla päässyt eteenpäin lumessa.Oli aidan sisäpuolella.Huomasi Cosmon ihan viimetingassa ja pääsi pakoon :(.Kyllä ne kohta tekevät kohtalokkaan virheen eivätkä olekkaan tarkkoina ja silloin parson team iskee,joko kaikki yhdessä tai sitten ainakin Emmi joka on jo viikkoja päivystänyt rottasaalista itselleen.Toisessa videossa Emmi puree ja kaivaa vajan seinää oikein :)
Tässä videoita:






Kuvia...

Cosmosta(huomenna 10 vee täyttää :) ) jota olen alkanut nyppimään.Urakka on viittä vaille valmis.Pää,kaula ja selkä on nypitty.Kyljet ja jalat ovat vielä niin tiukassa,että otan ne tänään.Pikkuhiljaa lampaasta kuoriutuu parson.Uskomattoman lujassa on tuo turkki nyt.Kuva Emmistä.Kuva linnusta joka oli päätyä Emmin suupalaksi kun viivytteli maasta nousua liian pitkään ja Emmi oli napata se.





sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Jos sinulla on hiirenloukku kadoksissa...

..niin silloin laita Emmi asialle ja löydät hiirenloukun vaikka se olisi miten vaikeassa paikassa.Vaelluslenkkimme jälkeen kävin äitini ja Erkin luona pikaisesti.Äiti harmitteli pihalla,että joku on heidän autotallista vienyt hiirenloukun eikä sitä ole etsinnöistä huolimatta löytynyt.Lähinnä häntä harmitti se,että ei olut tietoa mikä sen oli vienyt ja kitusiko eläin jossain.Heilä on sellainen pressuautotalli jossa on maapohja ja sinne hiiret ja rotat öisin hakeutuvat.Ovat saaneet sieltä jo useamman hiiren ja jopa rotankin isolla rotanloukulla.Juteltii siinä äidin kanssa kun yhtäkkiä Emmi alkaa haukkumaan ja lähtee kohti autotallia.Se alkaa vimmatusti kaivamaan ulkopuolelta sinne autotallin alle.Lunta siinä kohtaa oli kunnon kasa.Aikansa kaivettua Emmi ryntää autotalliin sisään,ovipressu oli auki.Siellä hetken aikaa haistelee ja sitten alkaa haukkumaan yhtä kohtaa ja koittaa kaivaa sitä puuta jossa pressu on kiinni.Haukku oli kovaa ja välillä Emmi jopa puri sitä puuta.Otin Emmin sieltä pois ja hihnaan ja annoin äidille ja menin katsomaan mikä siellä oikein oli.Kahden ison puupöllin(pressu kiinni näissä kahdessa pöllissä,pöllit vanhoja ratapöllejä)välissä juuri ja juuri näkyvissä maanrajan ja pöllin reunan välissä pilkoitti jotain.Tarkempi tarkastelu osoitti siellä olevan se kadonnut hiirenloukku.Otin sitten avuksi raudasta olevan ohkaisen tangon pätkän ja sillä ongin sen hiirenloukun sieltä.Ja siinä oli kiinni vielä iso muhkea hiiri jota ilmeisesti rotta oli koittanut vetää maan alle pesäänsä,mutta loukku olikin jäänyt kiinni siihen pöllien väliin.Hiirtä oli meinaan sen näköisesti raadeltu,että rotta oli sen haukkapalakseen koittanut pesäänsä viedä.Kyllä on hyvä hajuaisti Emmillä.Itse siinä katselin sitä autotallia ja ympäristöä,mutta en huomannut loukkua vaikka miten katselin.Äiti ja Erkki olivat myöskin koittaneet loukua etsiä.Emmi oli aivan raivon vallassa ja olisi halunnut hiiren siitä loukusta.Minun teki niin pahaa raadeltu hiiri,että annoin loukun silmät melkein ummessa Erkille.Emmi siirtyi Erkin ympärille haukkumaan ja pomppimaan,että anna nyt se mulle.Oikein kunnon haukkua päällä piti.Erkki laittoi loukun piiloon tarkoituksena irroittaa hiiri siitä Emmin lähettyä ja meni sisälle hakemaan Emmille palkkaa(lihatikun)hyvin tehdystä työstä,vaan Emmilleppä ei kelvannutkaan lihatikku joka on sen lemppari vaan se vaati hiirtä itselleen(se haistoi hiiren vajan takaanta)Erkki sitten meni ja irroitti hiiren ja heitti sen kauas pellolle.Emmi rauhoittui kun hiiri ei enää haissut sen nenään ja lopulta otti sen lihatikunkin.Tästä lähin kun hiirenloukkuja katoaa laitetaan Emmi asialle ja etsimään,löytyvät varmasti.

Tänään kävin vaeltamassa Mustion metsissä.Vaelsin 4 tuntia välillä pitäen pausseja ja rakentamassamme kodassa join kahvit ja söin eväät ja koirat saivat vettä ja pikkasen namipaloja.Väpä jaksoi hyvin vaeltaa .Emmi oli myöskin mukana.Cosmo taas oli Jukan mukana pyöräporukan mukana juoksulenkillä.Cosmo tykkää tuosta ja juoksee hyvin.Juoksivat kaksi tuntia.Kota on meidän sekä metsästäjämme rakentama joka joskus on myöskin meidän mukana mäyräkoiriensa kanssa noilla"vaelluksilla"Tässä kuvia :

Nuo havukasat ovat penkkejä.Havuista rakennettuja

Talitintti teki kiusaa Emmille kodan katolla

Onko hirven karvaa joka on tähän oksaan tarttunut?Emmi ainakin kiinnostui siitä
Väpän pää näkyy alhaalla vasemmalla reunassa.