sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Mulla on ihanat koirat

Ihan yksinkertaisesti,muuta lisäämättä näin on!Ihan kaikki.Noi neljä on jotain niin ihmeellistä ..En voisi kiitollisempi niistä olla.Joka päivä sen huomata saan,että näin on.Ja Miki.Kuinka hyväluonteinen tuo pikkumies onkaan!Kiitos Anjalle Mikistä.Terkkuja Mikin emän omistajalle sekä isän omistajalle,että kyllä on poika hyvät geenit perinyt!Anjalle meiliä jo laitoinkin.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Se on mulle liian nopee....

..Miki meinaan.Olimme pitkästä aikaa aamulla hallilla treenaamassa.Emmin juoksu sekä sitten meillä käväissyt koirien yskä pitivät huolen siitä,että taukoa treeneistä oli 14.12.2009-27.1.2010.Tauko tosin teki ihan hyvää.Näillä pakkassäillä ei okein treeni-into ole ollut kohdillaan ja muutenkin tauko teki tosi hyvää.Emme pahemmin taukoile joten joskus taukokin on paikallaan.Emmin edellinen juoksukin oli tammikuussa 2009 joten juoksujen vuoksikaan ei ole ollut taukoa joten vuosi vedettiin aikas tiukalla treeniohjelmalla.Aamulla sitten pakkasin kaikki koirat autoon,vielä lomalla oleva kennelpoika Jukka mukaan huoltojoukoksi,lähinnä pitämään huolta koirien lämpimänä pysymisestä ,ja eikun menoksi.Voi sitä riemua mikä syntyi koirien keskuudessa.!Emmi teki uskomattoman upeeta työtä taas!Haukkui oikein innosta.Tuo tyttö on kyllä huippu!Sille ei taukokaan ollut tehnyt pahaa vaan se jatkoi siihen mihin jäätiin ennen taukoa eikä edes liika into,joka näkyi vain pepun nousemisesta ylös vähänväliä lähdössä ilman,että olin antanut lupaa nousta,haitannut menoa vaan oli hyvin kuuliaisella päällä.Miki on mulle liian nopee.Vauhtia en ala ottamaan pois siltä,kuten en Emmiltäkän aikoinaan vaan opetin itseni Emmin menoon ja tuo on ollut hyvä asia sillä Emmillä on vauhti pysynyt.Miki on vieläkin nopeampi,se on myöskin paljon itsenäisempi jo nyt.Se menee eikä meinaa.Jukka nauroi kun hukkasin Mikin.Otin sillä hyppy,hyppy,putki,putki,hyppy,hyppy-vauhtiympyräharjoitusta ja Miki lähti ennen lähtöluvan antamista ja tulos oli se,että kun kääntyilin etsiäkseni Mikiä selkäni takaa se ehti aina sujahtmaan esteet siellä näkökenttäni ulkopuolella ja mitä nopeammin minä pyörin,sen nopeammin Miki meni.Minun silmäni ei tavoittanut sitä.Se oli täysin minulta hukassa.Oli ollut kuulemma huvittavan näköistä kun pyörin ympyrää koiraa etsiessäni ja koira oli aina minua nopeampi ja ehti tehdä esteen selkäni takana.Tein Mikillä jo aika vaikeaakin harjoitusta.Hyppy,A,hyppy,käyrä putki takaisin alkuun,eli hyppy,A,hyppy,takaa hyppy,hyppy edestäni,välistä veto,takaaleikkaus ja lähetys hypylle,josta kaukolähetys mustaan käyrään putkee,sujahti vauhdilla,putkesta tiukka käännös vasemmalle hypylle minä leikaten takaanta ,hyppy ja loppu.Jestas,että meni hyvin!Keppejäkin otettiin ja ilokseni huomasin,että palkitseminen siitä ekaan väliin sujahduksesta on tehnyt tehtävänsä.Miki hakee kepit,oikean ekan välin ja vielä oikealta puolelta,mutta ei osaa vielä pujotella.Verkkokepit menee jo kuin vettä vaan.Se myöskin on hyvä asia,että vaikka Miki on nopea,siis älyttömän nopea,se tulee tarvittaessa ohjaavaan käteen,eli tässä on auttanut tässä-harjoitus,eli makupala kädessä,sanon tässä ja annan makupalan.Välillä teen vain tuota.Lähetän,otan tässä-käskyllä käteen,makupala.Nyt se on tehnyt tehtävänsä.Mm tiukka haltuunotto putkelta tässä-käskyllä toimi,tässä ja samassa ohjaava käsi näyttävästi alas,toi Mikin oikeaan käteen ja sain vietyä haluamalleni hypylle.Ihanat treenit ja olisin treenannut kauemminkin,mutta -26 asteen pakkanen oli laskenut hallin lämpötilaa senverran,että vaikka koirilla oli hupparit päällä treenatessakin,katsoin parhaimmakseni lopetella jo 45.min treenin jälkeen.Lyhyttä,tehokasta treeniä ja sitten nopsaan kotiin.Itsekkin ensin hiottuani aloin palella kun hiki löi läpi ja aloin sitten tuntea oloni kylmäksi.Vaarit olivat valvomassa treenejä.Viralliset valvojat :)

Tässä kuvia eilisestä 3v- synttärisankarista Emmistä syömässä kakkua joka oli Cesar ateria jossa kolme nakki-kynttilää.Pojat saivat loput nakit jotka jäivät 10 nakin paketista

tiistai 26. tammikuuta 2010

Paljon Onnea Emmi ..

Tänään täyttävät kolme vuotta meidän ihana Emmimme,Tupla-Täplän Rommi-Rusina sekä Emmin sisarrukset Tupla-Täplän Raivotar eli Raisu ,Tupla-Täplän Rasmus eli Rasmus sekä Tupla-Täplän Reidar eli Tintin
Hip hip hurraa kaikille!Tässä kahdesta päivän synttärisankarista ihkut vauvakuvat
Emmi:
sekä Tintin:

perjantai 22. tammikuuta 2010

Kuvia

Pakkaset jatkuvat taas kovina.Mittarissa on ollut kolmen päivän ajan taas -20.Onneksi oli lyhyt lauhempi kausi välissä ja pääsimme metsälenkeille muutamana päivänä.Kuvat niiltä lenkeiltä.

Kuvia voi myöhemmin katsella VALOKUVA-ALBUMISTAmme

Metsässä on paljon peurojen makuuita joita koirat innokkaasti merkkaa.Emmi ja Miki oikein haukunnalla säestäen.Vaari-Väpäkin on innostunut:










Löydätkö Miki parsonin?




Jiihaa,korvat takana ja meno päällä Mikillä



Kaunista talvista metsämaisemaa




Peurat viihtyvät myöskin meidän talomme ympäristössä.Ne yöpyvät makuuhuoneen ikkunamme alla.Siellä kahden valtavan ison,vanhan koivun alla niillä on makuut.Ne syövät jäniksille laitettua kauraa sekä niille laittettua heinää.Ne eivät pelkää meitä ihmisiä.Ne tulevat heti kun alkaa hämärtymään ja pysyvät talomme lähistöllä koko yön.Tänä aamuna niitä oli viisi kappaletta.Jänikset tulevat säänöllisesti syömään joka päivä illan hämärtyessä ja peurojen tapaan nekin pysyvät koko yön tässä meidän talomme lähistöllä.Nekään eivät pelkää meitä,ei edes koiriamme.Lintu"laudalla",joka oikeesti on vanhan vajan katto,on satoja lintuja.Koitin tänään ottaa kuvaa siitä lintumäärästä joka siellä syömässä käy,mutta koska otin ne ikkunan läpi ne hieman epäonnistuivat,mutta näkee niistä sen määrän mitä lintuja kerrallaan tuolla on.Kaikki tuo tumma on lintuja.








Eläimillä on nyt kovat oltavat kun metsässä on paljon lunta ja ruuan saanti on vaikeaa ja on kovat pakkaset jotka ovat jatkuneet jo pidemmän aikaa joten koitan auttaa niitä parhaani mukaan.Mm viemällä kauraa ja heinää tuonne peuroille ja jäniksille.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Kuvia

Klikkaa kuvia,saat ne isommiksi.
Väpä-vaari <3 Vas.Miki,Cosmo ja Emmi Talvimaisema pihaltamme
Miki ja Cosmo vauhdissa



Miki ja Emmi



Poseerausta by Miki.Olen näistä kuvista jo taas nyppinyt lisää.Jaloissa on enää karvaa paljon.





Emmikin tahtoi mukaan poseerauskuvaan

Emmi ja leikkihiiri

Miki ja Emmi

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Mikin näyttelykuvia(erkkarista)

Olen ihan unohtanut laittaa tänne nämä erkkarikuvat:

Miki keskellä:

tiistai 12. tammikuuta 2010

Hiljaiseloa

Meillä on ollut kovin hiljaista ja tapahtumaköyhää kolmen asian vuoksi.Pakkasten,juoksun sekä yskän.Koirille tuli nuhaa..aivastelua ja pientä köhää.Miki sai sen mestaruuskisoista ja sitten neljän päivän päästä Mikistä alkoi Emmi yskimään ja aivastelemaan.Eläinlääkäri määräsi vain lepoa,joka onnistui onneksi noiden pakkasten vuoksi,eipä tehnyt koirien mieli siellä kauaa olla,eikä riehuttu.Väpä ja Cosmo olivat erillään Emmistä ja Mikistä Emmin juoksun vuoksi(Miki pystyi olemaan valvovan silmän alla ja päivisin Emmin kanssa,yöksi sekä kun olimme poissa,Miki laitettiin keittiöön portin taakse),mutta niin nekin vain yskän saivat.Taisimme me ihmiset sitä sitten levittää koirahuoneen puolellekkin.Emmi piti kunnon välin nyt juoksuissa,tammikuusssa 2009 oli edellinen ja nyt sitten tämä juoksu alkoi 22.12.Nyt ovat kaikki 4 taas jo yhdessä.Miki ei enää yksi,lopetti perjantaina,Emmi joka aloitti myöhemmin,yski vielä eilen.Ajattelin pitää vanhukset vielä viikon erossa Mikistä ja Emmistä vaikka juoksu loppuikin jotta eivät saa yskää,mutta kun kuulin eilen ulkona,että nekin yskii,yhdistin koirat eilen illalla kun tulin kouluttamasta.Nyt kun pakkaset laski tuonne -3 asteeseen,Emmi ja Miki riehuu ulkona kuin heikkomieliset,eivätkä yski.Onneksi helpotti pakkaset,se helpoittaa ja rauhoittaa tuota yskääkin.Emmillä ja Mikillä yskät oli kovien pakkasten aikaan ja ulkonakäynti ärsytti kurkkua.Nyt sitten lepäillään vielä tämä viikko ja sitten aloitellaan taas treenit.Tiedän,että mestaruuskisoista 28.12 Miki yskän toi siitä,että koira joka oli Mikin lähellä yski ;/.Koira vietiin Mikin viereen seinäkoukkuun .Olin jättänyt Mikin sinne kun autoin rakentamaan rataa.Huomasin sitten,että se koira yski.

perjantai 8. tammikuuta 2010

Kuvia

Nämä ovat puiset koristetatit.Niiden päällä olevasta lumesta näkee kuinka paljon lyhyessä ajassa on tullut lunta.


Pihatiemme.Vasemmalla pihasauna,oikealla talomme




Kolattua lunta..Kuten näkyy,sitä on PALJON!Lapsena olisi ottanut kaiken ilon irti näistä lumikasoista






Takapellon aita alkaa peittyä kohta lumeen.Koirat pääsee kohta kävelemällä siitä yli ja takapellolle.

Pihaamme.Talvinen luonto on kyllä kieltämättä kaunis.

Lisään vielä tähän samaan kirjoitukseen Emmin Raisu siskon omistajan Jarnon lähettämät kuvat.Siirryn vain tuonne kannettavalle josssa kuvat ovat.

Edit.Kuvat,Jarnon luvalla,lisätty:

Tässä Emmin Raisu sisko ja perheen bc-pentu:




Tässä perheen bc-tyttö.Kaunis

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Äksöniä

..tuli meillä.Saivat purkaa energiaa toissapäivänä oikein kunnolla kun otin roskiksen roskakaapista ja
perhana siellä olikin hiiri.Se meni jääkaappi/pakastinyhdistelmän taakse ja
eiku soittamaan Jukalle minua vahvempaa apua jotta saatiin se kodinkone
paikoiltaan pois ja hiiri sitten sieltä takaa pois.Kaverilla oli hiiri
syönyt sähköjohtoja ku oli sinne taakse mennyt piiloon.
Sillä aikaa Emmi ja Miki koitti tunkee itteään sinne taakse.Siinä näin miten
ne kuumenee kun sitten kärhäsivät vähän siinä keskenään,että äläs sää tuu
mun apajille,mutta kun kumpikaan ei väistänyt toista tekivät sitten yhdessä
töitä.
Hiiri kun sieltä takaa tuli ajoi Miki sen nurkkaan ja Emmi meni
varmistamaan,että ei tuu pois ja sit ne teki siitä selvää..En minä ehtinyt
tekemään mitään.Menin vaan pois koska teki pahaa.
Miki on voinut Emmin kanssa olla juoksusta huolimatta valvonnan alaisena,Väpä ja Cosmo on eristettyinä olleet jo lauantaista saakka.Miki on kiinnostunut,mutta ei se oikein vielä sillai oo mitä sitten oikeen aikuiset pojat =)

tiistai 5. tammikuuta 2010

Vihdoinkin Mikin tulos tuli

The result for your DNA test is:

Tallitontun Riemumaisteri - This dog is CLEAR of PRIMARY LENS LUXATION

This dog has two copies of the normal gene and will not develop PRIMARY LENS LUXATION as a result of the mutation we are testing for,.

perjantai 1. tammikuuta 2010

Hyvää alkanutta vuotta 2010 kaikille blogimme lukijoille.

Blogimme on viettänyt muutaman päivän hiljaiseloa syystä,että ei ole tapahtunut mitään erikoista.Emmi aloitti juoksun 22.12 joten harkkoihinkaan ei ole päässyt eikä tuonkaan vuoksi sitten oikein ole muutakaan tapahtunut.Emmillä oli juoksu edellisen kerran tammikuussa 2009 ja luulin jo,että Emmillä on ollut hiljainen juoksu kun juoksua ei kuulunut.Pojat on yhdessä kamuina juoksusta huolimatta.Emmin parhaat päivät ovat nyt juuri käsillä,10,11,12 ja 13 vuorokausi.Joulu oli meillä ihana,rauhallinen,täynnä lämpöistä tunnelmaa ja kiireetöntä yhdessäoloa.Aattona käytiin haudoilla,saunottiin,äiti ja hänen miesystävänsäkin tulivat.Saunassa oli tarjolla kuumaa glögiä,tilkkaset Monopoli-konjakkia sekä pipareita ja joulumusiikkia soi cd-soittimesta,kynttilät paloivat pukuhuoneessa,ulkona ulkotuletKoirat olivat saunassa mukana ja söivät pukuhuoneessa lahjoiksi saamiaan täyteluitaan.Joulupäivänä käytiin äidin luona syömässä.Äiti kertoi tuolloin ilouutisia,hänen kontrollikäynnit Helsingissä syöpäklinikalla loppuivat 2009 joulukuuhun,Lohjan tarkkailu rittää tästä eteenpäin,eli syöpä on pysynyt poissa.Itselleni tuli niin hyvä olo,että purskahdin itkuun.Uudenvuoden aatto sujui leppoisissa merkeissä kotona.Saunoten,syöden hyvää ruokaa ja hieman nauttien juomistakin.Jukan serkku Tapani tuli tuosta melkein naapurista meille.Koirat eivät olleet moksiskaan raketeista.Kävin klo.18 lenkillä kaikkien kanssa(Emmi pystyy olemaan lenkillä poikien mukana sekä tuossa pihalla valvonnan alaisena,mutta sisällä alkaa jo hieman olemaan levotonta kun ei ole mitään muuta tarkkailun kohdetta kuin Emmi,toisin kuin ulkona)ja talosta jonka ohitse menimme ammuttiin kolme rakettia yhtä aikaa eivätkä koirat edes säpsähtäneet.Minä säpsähdin enemmän =).Loppuun vielä kuvia,niitä tuleekin nyt aika paljon kun en ole pelkkien kuvien vuoksi viitsinyt blogia päivittää.Ai niin.28.12 olimme Mikin kanssa kannustamassa muita Lägin mestaruuskisoissa,klo.17.30-20.30 siellä oltiin.Ihanan sosiaalinen poitsu on tuo Miki.Ei pienintäkään ärähdystä kenellekkään.6.kk vanha belgianpaimenkoira uros osottautui tosi kivaksi leikkikamuksi :).Ihanaa kun ainakin vielä on sosiaalinen ukkeli kaikkien kanssa,pienten,isojen,narttujen,urosten,samanrotuisten ja erirotuisten kanssa.Möllimestaruuden voittivat Mika ja Nero flätti,oppilaitani,kesällä 2009 aloittivat.Ja voittivatkin todella kauniilla radalla.Kolmannet kisat,takana kaksi epävirallista oman seuran halli cupia joista sijat 9 ja 6 :).

Ylhäältäalaspäin kuvat:Kuusi,Miki,Miki,Miki The Snowdog,Miki ja Emmi,Miki,Miki ja Miki..Loppukuvat on Mikistä kaikki.