tiistai 12. tammikuuta 2010

Hiljaiseloa

Meillä on ollut kovin hiljaista ja tapahtumaköyhää kolmen asian vuoksi.Pakkasten,juoksun sekä yskän.Koirille tuli nuhaa..aivastelua ja pientä köhää.Miki sai sen mestaruuskisoista ja sitten neljän päivän päästä Mikistä alkoi Emmi yskimään ja aivastelemaan.Eläinlääkäri määräsi vain lepoa,joka onnistui onneksi noiden pakkasten vuoksi,eipä tehnyt koirien mieli siellä kauaa olla,eikä riehuttu.Väpä ja Cosmo olivat erillään Emmistä ja Mikistä Emmin juoksun vuoksi(Miki pystyi olemaan valvovan silmän alla ja päivisin Emmin kanssa,yöksi sekä kun olimme poissa,Miki laitettiin keittiöön portin taakse),mutta niin nekin vain yskän saivat.Taisimme me ihmiset sitä sitten levittää koirahuoneen puolellekkin.Emmi piti kunnon välin nyt juoksuissa,tammikuusssa 2009 oli edellinen ja nyt sitten tämä juoksu alkoi 22.12.Nyt ovat kaikki 4 taas jo yhdessä.Miki ei enää yksi,lopetti perjantaina,Emmi joka aloitti myöhemmin,yski vielä eilen.Ajattelin pitää vanhukset vielä viikon erossa Mikistä ja Emmistä vaikka juoksu loppuikin jotta eivät saa yskää,mutta kun kuulin eilen ulkona,että nekin yskii,yhdistin koirat eilen illalla kun tulin kouluttamasta.Nyt kun pakkaset laski tuonne -3 asteeseen,Emmi ja Miki riehuu ulkona kuin heikkomieliset,eivätkä yski.Onneksi helpotti pakkaset,se helpoittaa ja rauhoittaa tuota yskääkin.Emmillä ja Mikillä yskät oli kovien pakkasten aikaan ja ulkonakäynti ärsytti kurkkua.Nyt sitten lepäillään vielä tämä viikko ja sitten aloitellaan taas treenit.Tiedän,että mestaruuskisoista 28.12 Miki yskän toi siitä,että koira joka oli Mikin lähellä yski ;/.Koira vietiin Mikin viereen seinäkoukkuun .Olin jättänyt Mikin sinne kun autoin rakentamaan rataa.Huomasin sitten,että se koira yski.

Ei kommentteja: