Nuo kaksi sankaria lähti taas peurojen perään..Lähdin puoli kahden maissa lenkille.
Jo heti näin,että Emmi ja Miki ovat levottomia ja haistellevat innoissaan ilmaa.Luulin sen johtuvan siitä,että mieheni Jukka oli tuntia aiemmin mennyt sitä metsäpolkua ollessaan lenkillään.Haistelivat siinä alussa hänen jälkiään.
En siksi ottanut niitä kiinni vaan jatkoin matkaa,vanhukset olivat kiinni.Yhtäkkiä Emmi ampaisee hurjaan juoksuun.Sain sen karjuttua takaisin,siis mun oli pakko huutaa aika kovaakin jotta sen kuulo palautui ;D
Sain Emmin vierelleni ja käskin sen taakseni polulla.Päästiin sitten eteenpäin vähän matkaa ja oltiin laskeutumassa jyrkkää rinnettä alas kun Miki läksi.Samassa näin miksi se lähti.Siellä oli kaksi peuraa makuulla.Tulimme niin hiljaa ja niiden yläpuolelta,että ne eivät vainunneet meitä.Koitin napata Emmin kiinni joka ryntäsi takaantani Mikin perään.En ehtinyt.Miki oli ajanut peurat ylös ja ne juoksivat radalle päin,Miki ja Emmi perässä.Melkein itkin ja huusin.Koitin kantaa vanhuksia sylissäni ja samalla pysyä pystyssä.Lopulta luovutin ja toivoin vain,että ne eivät pääse auratulle radanpohjalle jossa niitä ei pidättele mikään,ei edes umpihanki ja näinollen kaikkoavat kauas minusta ja jäävät junan tai auton alle.
Mutta onneksi niidenmatka oli tyssännyt valtavaan lumipenkkaan joka oli tullut siitä kun juna-aura oli heittänyt raiteilta lunta sivuun.Se oli radan ja metsän välissä.Ja siinä välissä oli vielä syvä oja joten eivät päässeet ponnistamaan hyppyyn eikä kipeämään vallia ylös.Kerrankin olin onnellinen,että on LUNTA!
Sinä ne haukkuivat ja Miki oli suorastaan raivoissaan kun ei päässyt.Sillä on tuota riistaviettiä.
Miki on kyllä tosi riistaviettinen,tai sanotaanko paremmin,että se on riistaHULLU :D
Onkohan jo pakko alkaa pitämään niitä kiinni?Kun nyt on parsoneita jäänyt autojen alle niin se ensimmäiseksi tulee mieleen,että jos nyt sitten...
Kun Miki pääsee ketun luokse niin luulempa,että siinä ketun puntit tutisee ;D
Mikillä on tuota sisuakin kuin pienessä kylässä,se ei noita ajoja helpolla lopeta.Väkisin sain sen kotiin tuoda ja kotonakin se vaan juoksi portin edustaa edestakaisin.
Vaan tuohan on niille ihan rodunomaista ja onnellisimpia ne ovat kun saavat tuota tehdä.Kun vaan onni pysyisi jatkossakin mukana eikä sattuisi mitään..
Ei niitä voi hihnaankaan sitoa ja kulkea vain ja ainoastaan katuja pitkin.Ei ne nauti siitä.
Mikiä ja Emmiä ei tuo lumikaan pahemmin hidasta.Mutta onneksi se lopulta sitten katkaisee tuon ajon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti