maanantai 25. maaliskuuta 2013

Taitaa se kevät tulla

Aivan upeita ilmoja on ollut muutamana päivänä.Emmi ja Miki ovat olleet monta tuntia tarhassa.Ennen sisälle ottamista olen vielä tehnyt tuon meidän pelto ja metsälenkin.Hanki kantaa koiria hyvin ja niillä onkin hauskaa viipoittaa pitkin poikin sinne ja tänne ja haistella hajuja ja tutkia jälkiä.Me emme jääneet kauaksi aikaa murehtimaan myttyyn mennyttä astutusta,jos kerta narttu ei halua niin ei sitten =).
Tänään olimme treenaamassa ja oli taas vauhtia vaikka muille jakaa.Ja miten hyvät radat teinkään molempien kanssa.
Olin keskiviikkona kouluttajien koulutuksessa ja oli todella tehokasta.On se mukavaa kun nyt pääsee kaikki kouluttajat(sekä myöskin apukouluttajat)tasapuolisesti noihin kouluttajien koulutuksiin.Ettei ole kuten jossain,että kuppikuntien sisällä paikat jaettiin ennenkuin niistä edes muille yleisesti kerrottiin.
Paljon oli kouluttajallamme Marja-Liisa Lindellillä hyviä ohjeita sekä huomasin ilokseni(ja vähän myöskin ylpeydeksi),että meillä on aika samanlainen opetus/ohjaustapa.Saimme näyttää radalta pätkiä miten sen ohjaisimme ja ilokseni tosiaankin huomasin,että minun tavat ohjata oli monesti samat mitä sitten Marja-Liisa näytti ja ehdotti .

Ei kommentteja: