lauantai 5. maaliskuuta 2011

Halli Cup jäi

Tänään olisi taas halli cup,olin ilmoittautumassa,mutta ikävät uutiset äidistä keskiviikkona sai minut jättämään ilmoittautumisen.Niistä enemmän kun uutisten tarkemman selvityksen aika on.Olin perjantai aamuna treenaamassa ja silloin meni hyvin,oli periatteessa terapeuttista touhuta kahden innokkaan ja taidokkaan parsonin kanssa,vaari-parsonien pitäessä tassuissaan varsin tärkeää hommaa,nimittäin virallisen lihapullansyöjän virkaa ;).Oli niin ihanaa seurata sivusilmällä kun vaarit touhusivat omiaan,välillä kerjäten lihapulia,sillä aikaa kun Miki ja Emmi olivat radoilla.Niille on tärkeää olla osa tuota treenaamista,vaikka ne eivät itse treenaa.Kuitenkin ajattelin,että lauantaina kisaaminen tuo sen tutun jännityksen yms mukanaan,lisäksi kuten olen kertonut,en pidä halli cupeista siksi kun varsin ahtaassa tilassa on hirveesti ihmisiä ja tuo välillä asettaa paineita jotka purkautuvat ihmisten hermostuneisuudella(on muistona yhden ei seuralaisen kisaajan käytös kun itse hermostui ahtaaseen tilaan jossa pakostakin tuli ikäviäkin seuraamuksia,pinna paloi mieheltä)Toki pitää itse olla matkassa sillä asenteella,että ei sitten turhia hermostu jos kaikki ei mee putkeen,mutta kaikki eivät ole ja sitä en nyt jaksa.Olen väsynyt,valmiiksi hermostunut joten en nyt kisaa jotta en altista koiriani sitten mihinkään ikävään.En jaksa täysin keskittyä nyt ja voin sitten pilata kaiken ja masentaa vielä koiratkin.Äiti tulee tänään viikonlopulomalle sairaalasta ja haluan nyt sitten olla hänen kanssaan ja rauhassa keskustella nyt kaikesta asiaan liittyvästä.Onneksi perjantaina varjoainekuvauksista tuli upea tieto:Ei ole levinnyt muualle.Mutta asiasta enemmän kun sen aika on,nyt en lähde asiaa puimaan ennen varmempia tietoja.
Perjantain treeneistä saatte upeat treenivideot myöhemmin.

Ei kommentteja: